minä minä minä itse – jag jag jag själv…

9 06 2010

Mitä voisi kirjoittaa blogiin jota kukaan ei lue tai kirjoita?

Tänään tai itseasiassa pari viimeistä viikkoa on sujunut ihan vain oman itseni miettimisessä. Kovasti on sairaalan kipupolilla tehdyt hoidot vieneet voimia. Tällä viikolla meni helpommin kuin viime viikolla ja ensi viikolla tulee olemaan hurjempaa kuin kolmena viime viikkoina yhteensä.. Luulisin..

Mulla on ollut jokaisena päivänä sairaalassa mukana sekä kirjoitusvälineet että kirja. Sanaakaa en siellä ole saanut kirjoitettua ja vain muutaman sanan luettua. Jokaisen puudutuksen jälkeen olen nukkunut ne tunnit mitä olen sairaalassa joutunut olemaan. Ja jatkanut sitten unia kotona. Yhdessä puudutuksen mukana annetuista lääkkeistä on kuulemma jotain sellaista ainetta joka nukuttaa kocasti. Totta! On nukuttanut, mutta minä en ole uskaltanut kysyä mitä moinen lääke mahtaa sisältää. Oletan että tällä kertaa on parempi olla tietämättä.

Niin siis ens tiistaina sitten kun menen aamusta sairaalaan toi mun paskempi käsi pingoitetaan jotenkin, en tiiä miten, ylöspäin. Siihen laitetaan verenpaineremmi joka kiristetään niin kireelle ettei kädessä enää kierrä veri. Molempiin käsiin laitetaan kanyylit. Paskempaan käteen siks, että siitä laitetaan lääke, joka pitäis auttaa noihin Crps kipuihin ja vasempaan käteen kanyyli josta laitetaan hoidon takia tarvittavat kipulääkkeet. Ottaa kuulemma sen verran kipeetä että se tulee tarpeen. Saas nähdä. Jännäksi menee.. 🙂

_____________

Vad skulle man kunna skriva i bloggen vilken ingen läser, eller skriver? (Yvonne och Pia läser -tack för det)

Sista veckor har jag inte kunnat tänka mycket annat än mig själv. Den där behandling var jag får i smärtpolikliken har tagit alla krafter jag hade kvar. Jag har fått den där bedövningen tre gånger och alla gånger har jag sovit i sjukhuset hela tiden (c. 6 timmar) jag varit där. Varje gång har jag haft papper, penna och bok med. Inte en enda ort blivit skriven och nästa like mycket -eller lite- blivit läst. En av mediciner den bedövningsspruta innehåller har sånt ämne att man bli sömniong. Jag har inte vågat fråga vilken ämne den är. Kan vara klokt att man vet inte allt.

Nästa tisdag kommer säkert att vara allt värsta av sjukhusresor. Läkarn sade att de sätter kanyl i båda händer. I högra handen den kanylen varifrån den sätter mediciner in o i vänstra handen den vart de sätter värkmediciner som kommer att behövas under behndlingen, för den kommer att ta ont.. Kan tänka det. Mitt hand ”dras” uppåt var den måste stanna typ tjugo minuter och sen bindar de fast en sån där blodtryks”remmi” och spänner den så hårt att bloden cirkulerar inte mera i handen.. Läkarn varnade mig att det kommer att ta jävligt ont och att handen kommer att kännas jätte jätte konstigt och att den kommer att bli helt röd… Få se.. Det här blir spännande 🙂

Mainokset




Per*ele…. F*n…

14 10 2009

Jos ihmisillä on pakonomainen tarve puuttua toisten elämään ja olla tietävinään toisen elämästä enemmän kuin itseasiassa tietääkään niin jo olisi kovasti peiliin katsomisen paikka. Mikä omassa elämässä on vialla? Pakkohan jotain on olla vialla, kuinka hän muuten jaksaisi keskittyä asioihin mistä ei tiedä nyt eikä tule koskaan tietämäänkään mitään.

Om en människa ha ett måste iakta sig i nån annans liv och försök veta mer av annans liv än den gör så tycker jag att då ha en människa tid att titta sig själv från speglet. Vad har en människa dåligt i sitt eget liv? Hur skulle man annars orka konsentrera sig i saken man vet inget och kommer aldrig att veta.





Kadonneen jäljillä.. -Saknad

13 09 2009

Tänään se sitten alkoi, tv-sarja josta koko kesän kuului kuhinaa medioissa. Itse sitä odottelin myös mielenkiinnolla. Äidin kanssa juteltiin, että : ”just joo, tietää sitä rääkymistä joka jaksossa”… Tänään minä selvisin itkemättä vaikka tottakai, monia ajatuksia ohjelman aikana mieleen tulikin.

Ensimmäinen ajatus oli, että kuinka kukaan haluaa etsiä ihmisiä tv-kameroiden ollessa paikalla? Toisaalta, miksi ei, jos se on ainut keino syystä tai toisesta, miten olisi mahdollista toinen löytää.
Kuitenkin ymmärrän varsin hyvin sen, että välillä elämässä on ajauduttu sellaisiin tilanteisiin, että yhteydenpito on katkennut. Siinä vain on sellainen vaara, että hän kuka on ”etsijänä” on todellakin eksyksissä itsensä kanssa. Jos ei tunne sukujuuriaan, kuinka voi tuntea itseään? Jos toinen vanhemmista on tuntematon, niin osa minuutta on jossain muualla, vaikka elämässä kuinka olisi kaikki palikat päällisin puolin oikealla paikallaan.

Onko niin että tällaisen puuttuvan palasen löytyminen sitten on oikea ratkaisu? Onko niin että löydettyä äidin, isän, siskon tm biologisen sukulaisen ihminen voisi kehittyä, kasvaa omana itsenään, ymmärtää itseään paremmin? Täyttyykö silloin tyhjyyden tunne, poistuuko tunne siitä, kuinka ei kuulu minnekkään, löytyisikö silloin se tunne, kuinka viimeinkin olisi olemassa joku joka oikeasti ymmärtää?

Entä siinä vaiheessa kun kadonnen löytää? Onko rohkeutta kohdata? Onko rohkeutta ottaa se riski, että mitä jos ihmisestä ei pitäisikään? Mitä jos tuntisikin ihmisen kanssa niin suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, että alkaisin potea syyllisyyttä? Miksi kyseisestä ihmisestä pitäisi pitää? Loukkaisiko se jos pitäisin jotakuta?

Niinpä, ne lienee asioita joita myös Kadonnen jäljillä sarjan henkilöt ovat jossain määrin joutuneet käymään läpi.
Minä katson kyllä toisenkin osan… ja kolmannen.. ja…

____________________________

Ikväll började det som hade varit hela sommar fram i olika median. Finsk tv-serie av format Saknad (tror att det hette så i sverige)

Med morsan pratade vi att just jo, nu får man gråta framför tv:n varje söndag. Det blev inte så idag. Men massor fick programmet mig att tänka.

Första tanken var den, att hur nån vill ta med sig tv-kameror när dom söker nån.. Men också det att varför inte, om det är enda sätt att hitta nån.
Jag försår riktig bra att emellan kan situationer i livet vara sådana att man har tappat kontakter. Då kan man känna sig vilse i många olika sätt. Om man känner inte sina rötter, hur kan man känna sig själv? Fast man skulle ha allt fint och bra i normala livet, sku det vara det i verkligen?

Om man hittar tex mamman eller pappan, man har inte kännt till, blir man lyckligare? Börjar man växa som en människa då? Börjar man känna sig själv bättre? Tappar man bort känslan, att man tillhör inte nånstans? Hittar man den männsika som tycks vara den enda som förstår?

Och sen när man hittar personen. Är man tillräcklig modig att man vågar träffa? Vad sen om man märker att man tål inte människan eller tvärtom, vad om man märker att man gillar människan? Vad sen om man har stor medkänslan med människan, börjar man känna sig skyldig, är det bort från nån annan?

Troligtvis är några av de där frågor sådana vilka personer i programmet har också varit tvungen att tänka.

Jag kommer att titta den andra gång… och tredje… och…

vom Vater





Kirjoittaa, ei kirjoittaa… – Skriva eller inte skriva…

19 08 2009

Silloin, kun ei saa aikaiseksi mitään mitä on suunnitellut ei elämä aina ole yksinkertaista. Tämä tuli jälleen todistettua nyt kun makoilin kuumeessa. Minulla oli vanhanaikaisesti vieressäni koko ajan kynä ja vihko siltä varalta, että saisin toteutettua kirjoittamisen tarpeeni. En saanut.
Kirjoittamista kaipaan. Sitä, että sormet elävät näppäimistöllä kuin omaa elämäänsä ja sanoja löytyy sen enempää tuskastelematta. Vaikka aivot ovat täynnä asioita jotka haluaisin kirjoittaa, on kirjoittamisen kynnys tullut varsin korkeaksi. Usko omiin kykyihin siltä osin on eksynyt jonnekkin ja vielä en tiedä mistä sitä lähtisin etsimään. Yleisellä tasolla kirjoittaminen kyllä sujuu, mut kun ajattelen kirjoittavani esimerkiksi runoja, iskee epätoivo.

Miksi kirjoittaisin, kun kerran en osaa kirjoittaa sillä tavalla, että itse olisin teksteihini tyytyväinen?

Tänään ajattelin sitten, että nyt alan herättelemään uinuvaa karhua. Aloitan sillä, että vaihdan blogini pohjan, miksi, en tiedä, mutta josko se jollain tavalla saisi edes blogiin kirjoittamisen heräämään pienillä muutoksilla.

Eräs hyvä ystävä on surkutellut sitä, että runot ovat hukassa. Ajatuksissa ne kuitenkin ovat ja joskus vielä löydän uskallusta niiden tuottamiseen. Enkä ollenkaan olisi siitä niin varma, että siihen menisi edes pitkä aika. Hänelle siinä vaiheessa lähetän suuren kiitoksen siitä, että hän on jaksanut kannustaa.

Onko teillä muilla kirjoittavilla koskaan samantapaisia ongelmia?

______________________

Emellanåt när man får inget gjort man har planerat är inte livet alltid lätt. Av den sak fick jag ett påminnelse nu dessa dagar jag hade feber. Som normalt hade jag hela tiden en penna och ett häfte bredvid mig i händelse av att jag kunde genomföra mina krav skriftligen. Det blev inget.
Jag saknar att skriva. Det faktum att fingrarna lever sitt eget liv i tangetbordet och ord kan hittas utan större ängslan. Trots att hjärnan är full av saker och berättelser jag skulle vilja skriva, att skriva har blivit tröskeln till en mycket hög nivån. Jag har tappat bort tron på min egen förmåga att skriva, och jag ingen aning varifrån jag ska söka fram den.

Varför skriva när jag kan inte skriva så att att ens jag själv skulle vara nöjd med den jag skrivit?

I dag tänkte jag börja väcka upp sovande björn. Låt mig börja med den faktum att jag ändrar bloggbakgrund, varför  vet jag inte, men om det skulle blir en liten förändring, om den skulle väcka upp glädje av att skriva.

En god vän har varit orolig då jag har inte skrivit dikter. Tankar finns nog massor och nån dag hittar jag sätt att framställa dom.  Jag är inte laas säker att det skulle ens ta en lång tid tills dess. Den  dag skickar jag en stor tack till honom att han har orkat och orkar uppmuntra mig.

Har ni andra som skiver nångång likadana problemer?





Uninen – Sömnig

18 08 2009

Tämä päivä on kulunut nukkuessa. Kuume on laskusuunnassa, mutta se ei ole unen tarvetta ollenkaan vähentänyt. Kummallista miten sitä voikin olla voimaton olo.
Ja perhettä käy sääliksi.
Minusta tulee hirviö kipeänä. Jokainen ääni ärsyttää ja en millään kestäisi kenenkään läsnäoloa. Vain Riina-koira on tänään ollut siedettävä seuralainen. Mutta hän ei olekaan mitään vailla vaan täysin tyytyväinen mitä pienempiin huomion osoituksiin. Hänelle riittää, että olen paikalla.

Riina

Idag har jag sovit. Feber är inte så hög mera, men jag är lika trött i alla fall. Jag fattar inte hur man kan vara så här kraftlös.
Och jag tycker synd om familjen.
Jag blir ett monster när jag är sjuk. Jag tål ingen ljud alls och jag skulle absolut inte vilja se nån alls. Riina-hunden är enda vems sällskap jag har trivts idag. Men hon kräver ju inget utan hon är nöjd med liten uppmärksamheten och hon nöjer med den att jag bara finns här.

 





Sairaana ei ole hyvä olla – Det är inte bra att vara sjuk

17 08 2009

"hundratjugovatten" ;)Täällä minä riudun kovan flunssan ja kuumeen kourissa. Eilinen päivä meni ihan vain nukkuessa, paitsi silloin kun otin tuon kuvan. Satoi vettä ja kunnolla. Mieheni ihan ikiomalla ruotsinkielellään satoi oikein hundratjugovatten –

Jag är förkyld och har feber. Inte kul, inte alls. Igår sov jag nästan hela dagen, men var tvungen att stiga upp för att ta den där foton. Det rägnade ty ”hunratjugovatten” som min man säger med sin egen svenska.

Minä olin iloinen sateesta. On mukava kuunnella sateen ääntä ja ilma raikkaaksi ja helpoksi hengittää. Eikä se tietenkään luonnollekkaan tee mitään pahaa. Ja sitäpaitsi.. Meillä on viimeinkin illat pimenemässä. Hurraa. Nyt ei enää tarvi tuntea itseään kummalliseksi kun polttaa kynttilöitä.

Jag var glad då det rägnade. Jag gillar lyssna regnet och luften blir så ren och enkelt till andas. Och int gör det illa till naturen helle. Och förresten… Vi har mörka kvällar. Hurraa. Nu behöver man inte känna sig konstig då man tänder ljuser.





Äiti on aina oikeassa? – Mamma har alltid rätt?

24 04 2009

Jo monta päivää mulla on ollut sellainen tunne, että niin vaan se paska jätkä ei ole jättänyt neitiä rauhaan. Ja oikeassa olin. *keleen *kele!!

Onneksi neiti ei kuitenkaan ole muuttanut mieltään, vaikka koko ajan pelkäänkin, että paska jätkä jotenkin onnistuu painostamaan..

___

Flera dagar har jag haft känslan att han jävlen där på andra sidan av vägen har inte lämnat tjejen ifred. Och jag hade rätt.. Faaaaannn!!!

Tack oc lov så har tjejen inte ändrat sig än, men jag är lite rätt vad som kommer att hända om han fortsätter. Det som är största problem är ju den att hon har inte än enda såkallad ”normal” kompis som hon skulle kunna umgås med, så är telefonen och nätet enda ställen var hon kan umgås med dom och då har hon allt för mycket tid att vara ensam…

ShitShitShit…