minä minä minä itse – jag jag jag själv…

9 06 2010

Mitä voisi kirjoittaa blogiin jota kukaan ei lue tai kirjoita?

Tänään tai itseasiassa pari viimeistä viikkoa on sujunut ihan vain oman itseni miettimisessä. Kovasti on sairaalan kipupolilla tehdyt hoidot vieneet voimia. Tällä viikolla meni helpommin kuin viime viikolla ja ensi viikolla tulee olemaan hurjempaa kuin kolmena viime viikkoina yhteensä.. Luulisin..

Mulla on ollut jokaisena päivänä sairaalassa mukana sekä kirjoitusvälineet että kirja. Sanaakaa en siellä ole saanut kirjoitettua ja vain muutaman sanan luettua. Jokaisen puudutuksen jälkeen olen nukkunut ne tunnit mitä olen sairaalassa joutunut olemaan. Ja jatkanut sitten unia kotona. Yhdessä puudutuksen mukana annetuista lääkkeistä on kuulemma jotain sellaista ainetta joka nukuttaa kocasti. Totta! On nukuttanut, mutta minä en ole uskaltanut kysyä mitä moinen lääke mahtaa sisältää. Oletan että tällä kertaa on parempi olla tietämättä.

Niin siis ens tiistaina sitten kun menen aamusta sairaalaan toi mun paskempi käsi pingoitetaan jotenkin, en tiiä miten, ylöspäin. Siihen laitetaan verenpaineremmi joka kiristetään niin kireelle ettei kädessä enää kierrä veri. Molempiin käsiin laitetaan kanyylit. Paskempaan käteen siks, että siitä laitetaan lääke, joka pitäis auttaa noihin Crps kipuihin ja vasempaan käteen kanyyli josta laitetaan hoidon takia tarvittavat kipulääkkeet. Ottaa kuulemma sen verran kipeetä että se tulee tarpeen. Saas nähdä. Jännäksi menee.. 🙂

_____________

Vad skulle man kunna skriva i bloggen vilken ingen läser, eller skriver? (Yvonne och Pia läser -tack för det)

Sista veckor har jag inte kunnat tänka mycket annat än mig själv. Den där behandling var jag får i smärtpolikliken har tagit alla krafter jag hade kvar. Jag har fått den där bedövningen tre gånger och alla gånger har jag sovit i sjukhuset hela tiden (c. 6 timmar) jag varit där. Varje gång har jag haft papper, penna och bok med. Inte en enda ort blivit skriven och nästa like mycket -eller lite- blivit läst. En av mediciner den bedövningsspruta innehåller har sånt ämne att man bli sömniong. Jag har inte vågat fråga vilken ämne den är. Kan vara klokt att man vet inte allt.

Nästa tisdag kommer säkert att vara allt värsta av sjukhusresor. Läkarn sade att de sätter kanyl i båda händer. I högra handen den kanylen varifrån den sätter mediciner in o i vänstra handen den vart de sätter värkmediciner som kommer att behövas under behndlingen, för den kommer att ta ont.. Kan tänka det. Mitt hand ”dras” uppåt var den måste stanna typ tjugo minuter och sen bindar de fast en sån där blodtryks”remmi” och spänner den så hårt att bloden cirkulerar inte mera i handen.. Läkarn varnade mig att det kommer att ta jävligt ont och att handen kommer att kännas jätte jätte konstigt och att den kommer att bli helt röd… Få se.. Det här blir spännande 🙂

Mainokset




alkaa hermostuttaan – börjar va närvös

26 04 2010

Alan pikkuhiljaa hermoilemaan. Torstaina mulla on kontrolliaika lääkäriin, jolloin selviää saanko ensi viikolla, parin kuukauden sairausloman jälkeen palata töihin. Kovasti olisi haluja siihen, mutta näin kun iltaisin istun ja mietin, että eikö oikeasti ole olemassa rohtoja joista saisi avun tulee väistämättä mieleen myös se, että onko oikeesti järkee mennä töihin. Siellä sitten taas uupuu niin, ettei kotona pysty liikkuu ollenkaan. Mutta pieni toive toki mielessä on että jospa se jostain kohtalon oikusta nyt onnistuisikin…

Soppasyömiset on sujunu hyvin. Pari sorttia ei oikein maistu, mutta niistäkin toinen kyllä menee alas -toinen ei millään.   Keskiviikkona mulla on näiden syömisten suhteen punnistus. Sitten palaan kertomaan miten oli viikko sujunut. Mulla on pieni aavistus, mutta en tiedä millainen ero on virallisen ja kotivaakan välillä niin en viitsi puhua vastoin parempaa tietoani.

____________

Jag börjar vara lite närvös.  Jag ska till läkarn på torsdag och då får jag veta om jag får gå till jobbet nästa veckan, efter två månads sjukledigt. Jag skulle så gärna börja jobba på nytt. Fast så här på kvällar funderar jag om det sku vara dålig ide. Finns det ingen medcin som hjälper? Känns så dummt om man har varit på benar några timmar så efter det kan man just och just gå med käppar.. Plääh…

Soppan har smakat helt ok. Ja no, int en av smacken, den är äcklig (kakao-mint blandning). På onsdag ska jag till Cambrige konsultten. Då får jag se om jag fått nån viktminskning under veckan. En liten anaing har jag nog av saken, men vågar inte säga nån för jag vet inte än om deras och min våg visar likadant. Jag kommer tillbaks på onsdag och berättar sen hur veckan gått.





Kirja-ale Bok-rea

12 01 2010

Vuosi alkaa mukavasti, kun se alkaa kirja-alella. Siksi vuosi on alkanut lukemalla. Åren börjar bra, när den börjar med bok-rea. Därför började mitt år med massor av böcker.

Ensimmäinen oli:
Första var:  Snow Flower and the Secret Fan av Lisa See

LUMIKUKKA JA SALAINEN VIUHKA 
 
Lumikukka ja salainen viuhka on sydämeenkäypä kertomus kahdesta erilaisesta, kohtalon sattumalta yhdistämästä tytöstä 1800-luvun Kiinassa. Lilja syntyy vaatimattomaan maanviljelijän perheeseen, mutta hänen onnekseen koituvat poikkeuksellisen kauniisti sidotut jalat. Ne takaavat hänelle sosiaalisen nousun ja hyvän avioliiton. Samalla Lilja saa elinikäiseksi ystäväkseen varakkaan perheen tyttären Lumikukan.

Sisätiloihin suljetut, lähes liikuntakyvyttömät tytöt pitävät yhteyttä toisiinsa salaisen viuhkan avulla. Vuosien varrella he tallentavat siihen vain naisten osaamalla nu shu -kirjoituksella elämänsä käänteet: järjestetyt avioliitot, äitiyden onnen, sodan kurimukset ja traagiset menetykset. Mutta niin arvokas kuin ystävyyssuhde Liljalle ja Lumikukalle onkin, sekin on altis ristiriidoille. Muutama harkitsematon sana ja teko saavat vahvan siteen murtumaan.

Liljan ja Lumikukan tarina on kurkkuakuristavan kaunis. Se kertoo naisten kivun, menetysten ja alistamisen täyteisestä elämästä suljettujen seinien sisällä. Se luotaa myös lumovoimaisesti naisten välistä ystävyyttä, sydämen syvää rakkautta, jota Lilja ei osaa arvostaa tarpeeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Lumikukka ja salainen viuhka on romaani, joka jää mieleen kaikumaan pitkäksi aikaa.

 





Kadonneen jäljillä.. -Saknad

13 09 2009

Tänään se sitten alkoi, tv-sarja josta koko kesän kuului kuhinaa medioissa. Itse sitä odottelin myös mielenkiinnolla. Äidin kanssa juteltiin, että : ”just joo, tietää sitä rääkymistä joka jaksossa”… Tänään minä selvisin itkemättä vaikka tottakai, monia ajatuksia ohjelman aikana mieleen tulikin.

Ensimmäinen ajatus oli, että kuinka kukaan haluaa etsiä ihmisiä tv-kameroiden ollessa paikalla? Toisaalta, miksi ei, jos se on ainut keino syystä tai toisesta, miten olisi mahdollista toinen löytää.
Kuitenkin ymmärrän varsin hyvin sen, että välillä elämässä on ajauduttu sellaisiin tilanteisiin, että yhteydenpito on katkennut. Siinä vain on sellainen vaara, että hän kuka on ”etsijänä” on todellakin eksyksissä itsensä kanssa. Jos ei tunne sukujuuriaan, kuinka voi tuntea itseään? Jos toinen vanhemmista on tuntematon, niin osa minuutta on jossain muualla, vaikka elämässä kuinka olisi kaikki palikat päällisin puolin oikealla paikallaan.

Onko niin että tällaisen puuttuvan palasen löytyminen sitten on oikea ratkaisu? Onko niin että löydettyä äidin, isän, siskon tm biologisen sukulaisen ihminen voisi kehittyä, kasvaa omana itsenään, ymmärtää itseään paremmin? Täyttyykö silloin tyhjyyden tunne, poistuuko tunne siitä, kuinka ei kuulu minnekkään, löytyisikö silloin se tunne, kuinka viimeinkin olisi olemassa joku joka oikeasti ymmärtää?

Entä siinä vaiheessa kun kadonnen löytää? Onko rohkeutta kohdata? Onko rohkeutta ottaa se riski, että mitä jos ihmisestä ei pitäisikään? Mitä jos tuntisikin ihmisen kanssa niin suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, että alkaisin potea syyllisyyttä? Miksi kyseisestä ihmisestä pitäisi pitää? Loukkaisiko se jos pitäisin jotakuta?

Niinpä, ne lienee asioita joita myös Kadonnen jäljillä sarjan henkilöt ovat jossain määrin joutuneet käymään läpi.
Minä katson kyllä toisenkin osan… ja kolmannen.. ja…

____________________________

Ikväll började det som hade varit hela sommar fram i olika median. Finsk tv-serie av format Saknad (tror att det hette så i sverige)

Med morsan pratade vi att just jo, nu får man gråta framför tv:n varje söndag. Det blev inte så idag. Men massor fick programmet mig att tänka.

Första tanken var den, att hur nån vill ta med sig tv-kameror när dom söker nån.. Men också det att varför inte, om det är enda sätt att hitta nån.
Jag försår riktig bra att emellan kan situationer i livet vara sådana att man har tappat kontakter. Då kan man känna sig vilse i många olika sätt. Om man känner inte sina rötter, hur kan man känna sig själv? Fast man skulle ha allt fint och bra i normala livet, sku det vara det i verkligen?

Om man hittar tex mamman eller pappan, man har inte kännt till, blir man lyckligare? Börjar man växa som en människa då? Börjar man känna sig själv bättre? Tappar man bort känslan, att man tillhör inte nånstans? Hittar man den männsika som tycks vara den enda som förstår?

Och sen när man hittar personen. Är man tillräcklig modig att man vågar träffa? Vad sen om man märker att man tål inte människan eller tvärtom, vad om man märker att man gillar människan? Vad sen om man har stor medkänslan med människan, börjar man känna sig skyldig, är det bort från nån annan?

Troligtvis är några av de där frågor sådana vilka personer i programmet har också varit tvungen att tänka.

Jag kommer att titta den andra gång… och tredje… och…

vom Vater





Loppukiri – Slutspurt

30 08 2009

012Niin on tullut tämän hetken loppukirin aika. Minulla on 21.9 aika kontrollikäyntiin ja haluan saada painoa edes hieman putoamaan siihen mennessä.
Miten se sitten onnistuisi?
Ei taida tarvita tehdä muuta kuin katsoa tarkemmin mitä suuhun laittaa. Jätän siis vaalean viljan kokonaan pois, kuten tietenkin suurimman paheeni.. Kaiken makean. Hedelmiä ja vihanneksia yritän lisätä entisestään, vaikka niiden syöminen ei kaikkein helpointa olekkaan, kun ne jostain syystä pakkaa tulemaan ylös suunilleen samantien. Omenoihin en voi koskea ollenkaan, joten otan päärynät käsittelyyn. Josko ne pysyisivät sisällä. Sen verran tuli jo tänään todettua, että kokonainen päärynä on liikaa, eli se on puolitettava. Miten sitten toisen puolikkaan käy? Sehän menee huonoksi, ennenkuin sen pääsen syömään. Pitää siis varmaan yrittää houkutella Aleksi sen verran tukijoukkoihin, että hän söisi minun kanssani päärynän tai kaksi päivässä puoliksi. Onneksi hän tykkää vihanneksista ja muutenkin samanlaisesta sapuskasta kuin minäkin, niin on ainakin yksi tyytyväinen henkilö perheessä, kun yhtä-äkkiä ruoka muuttuukin sellaiseksi mitä minä varmasti voin syödä sen sijaan, että minä söisin ”muiden” sapuskoista sellaiset osat mitä voin syödä.
Myös kaloreita alan laskemaan entistä tarkemmin. Nehän kuitenkin ovat niin tärkeitä. Se on ainut konsti pitää huolta siitä, että syö vähemmän kuin mitä kuluttaa.

Olin varma, että alkaisin stressaamaan jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi skarpata kunnolla, mutta ajatus siitä tuntuu tosissaan hyvältä. Tiedänhän mitä se tuo tullessaan. Pelkästään hyvää oloa.

Varmasti tulen täällä kirjoittamaan tuntemuksista paljon näinä päivinä, joten koittakaa kestää.

_____________________

Så är det dags för den här gångs slutspurt. Den 21.9 har jag tid till kontrollen och före det skulle jag vilja går ner i vikten lite till.
Hur kan det vara framgångsrik?
Jag tror att jag behöver inte göra mycket annat än att lämna ljus korn helt, och den som är min riktig last.. Allt sött. Frukter och grönsaker får jag försöka lägga till ytterligare även de är inte det lättast att äta till mig. Av någon ursak får jag oftast kräkas efteråt. Äpplen är den värsta jag vet nuförtiden, de bara vill inte hålls i magen. Tänkte att jag kommer att ta päron i bearbetning. Om den skulle hållas in? Så mycket kom fram idag att ett hel päron är för mycket. Vilket betyder att den minskas med hälften. Hur då, den andra halvan av showen? Efter allt blir den dåligt innan jag kan äta den.
Så kommer att försöka locka Aleksi tillräckligt för att stödja krafter, att han skulle äta ett päron eller två om dagen i halvor. Lyckligtvis, så gillar han grönsaker och allt annat likadant mat som jag, så var nöjd minst en person i familjen, när det plötsligt blir fram sånt rätter vad jag kan äta i stället av det att jag äter den vad jag kan av familjens rätter.
Också beräkna kalorier mer i detalj. De är ju de som är så viktiga.  Det är den enda trick att ta hand om att äta midre än jag förbrukar.

Jag var säkert att jag blir helt stressad redan av tanken att jag måste börja kolla nogare allt, men det var kul att märka att tanken känns bara bra. Jag vet ju så bra vad det innebär. Jag kommer ju att må så bra.

Visst kommer jag hit ofta under de här dagarna och skriva av allt hur det känns, så försök orka. Har ingen bantningblogg mera, så är det därför jag måste babbla här…





Uninen – Sömnig

18 08 2009

Tämä päivä on kulunut nukkuessa. Kuume on laskusuunnassa, mutta se ei ole unen tarvetta ollenkaan vähentänyt. Kummallista miten sitä voikin olla voimaton olo.
Ja perhettä käy sääliksi.
Minusta tulee hirviö kipeänä. Jokainen ääni ärsyttää ja en millään kestäisi kenenkään läsnäoloa. Vain Riina-koira on tänään ollut siedettävä seuralainen. Mutta hän ei olekaan mitään vailla vaan täysin tyytyväinen mitä pienempiin huomion osoituksiin. Hänelle riittää, että olen paikalla.

Riina

Idag har jag sovit. Feber är inte så hög mera, men jag är lika trött i alla fall. Jag fattar inte hur man kan vara så här kraftlös.
Och jag tycker synd om familjen.
Jag blir ett monster när jag är sjuk. Jag tål ingen ljud alls och jag skulle absolut inte vilja se nån alls. Riina-hunden är enda vems sällskap jag har trivts idag. Men hon kräver ju inget utan hon är nöjd med liten uppmärksamheten och hon nöjer med den att jag bara finns här.

 





Sairaana ei ole hyvä olla – Det är inte bra att vara sjuk

17 08 2009

"hundratjugovatten" ;)Täällä minä riudun kovan flunssan ja kuumeen kourissa. Eilinen päivä meni ihan vain nukkuessa, paitsi silloin kun otin tuon kuvan. Satoi vettä ja kunnolla. Mieheni ihan ikiomalla ruotsinkielellään satoi oikein hundratjugovatten –

Jag är förkyld och har feber. Inte kul, inte alls. Igår sov jag nästan hela dagen, men var tvungen att stiga upp för att ta den där foton. Det rägnade ty ”hunratjugovatten” som min man säger med sin egen svenska.

Minä olin iloinen sateesta. On mukava kuunnella sateen ääntä ja ilma raikkaaksi ja helpoksi hengittää. Eikä se tietenkään luonnollekkaan tee mitään pahaa. Ja sitäpaitsi.. Meillä on viimeinkin illat pimenemässä. Hurraa. Nyt ei enää tarvi tuntea itseään kummalliseksi kun polttaa kynttilöitä.

Jag var glad då det rägnade. Jag gillar lyssna regnet och luften blir så ren och enkelt till andas. Och int gör det illa till naturen helle. Och förresten… Vi har mörka kvällar. Hurraa. Nu behöver man inte känna sig konstig då man tänder ljuser.