Sunnuntain ajatusvirta ei todellakaan tarvi olla järkevää ja järjestelmällistä, vai tarvitseeko?

15 01 2012


Ja tämän sunnuntain ajatusvirtaan kuuluu mm:

Urheilu —> Mäkihyppy tietenkin, sitä kun tv juuri ulos syytää. Lentomäki! Se mun ihan ehdoton suosikki. Katsellessa ja kuunnellessa ohjelmaa aloin miettimään, että joo-o, hypyt on pidentyneet, ehkä jopa kaunistuneetkin, mutta varsinaista suosikkia minulla ei siinä ole. Toisin kuin ennen. Tai ehkä Taku Takeuchi ei tosin hyppytaitonsa tai tulostensa vuoksi vaan siksi kun hänellä on niin hauska nimi. Ja suomalaisista pidän Anssi Koivurannasta. Minusta hänellä on hyvä asenne tekemisiinsä ja siis ne hampaat! Varmaankin suomen kauneimmat!! Eikös se jo ole hyvä syy pitää urheilijasta?
Jo uransa lopettaneista hyppääjistä minun ehdoton suosikki iänkaikkisesti on Jari Puikkonen. Mitään selkeetä syytä siihen miksi näin on, en osaa sanoa, en ole koskaan osannutkaan..
Ja viimeiseksi se, että toivoisin mieheni ymmärtävän pysyä poissa tv:n läheltä silloin kun katselen urheilua.. Hänen kanssaan se on mahdotonta. Milloin pitää katsoa teksti tv:tä, milloin hänen on pakko vaihtaa kanavaa ihan vain muka katsoakseen mitä sieltä tulee vaikka me molemmat tiedämme hänen tekevän niin vain siksi, että urheilu ei mitenkään kiinnosta häntä.

Tietokone –> Saamarin masiina! Se vaan ei halua olla kuten minä haluaisin sen olevan. Milloin joku näppäin ei toimi lainkaan, milloin ne toimivat liiankin hyvin. Milloin en löydä haluaamani asiaa netistä saatikka sitten koneelta. Kun  on  hukannut koneelta monta sataa sivua sanoja, tietenkin juuri sellaisia, joita ei ole ehtinyt varmuuskopioida tuntee olonsa ahdistuneeksi ja syytöksiä koneen suuntaan satelee, vaikka tiedänkin syyn olevan ihan minun omani.
Ja onko koneiden pakko olla niin herkästi lämpeneviä, että kone sylissä tuntuu kuin olisi puoliksi saunassa.. Enhän minä tietenkään  voi konetta pöydällä pitää, kun itse olen puoli-istuvassa asennossa sohvalla.

Langat –> Ne ihanat. Mutta miksi niitä ei ole koskaan silloin juuri sellaisia millaisia haluaisi juuri sillä hetkellä neuloa? Juuri tällä hetkellä minua tympäisee niin virkkaamani takki, kuin neulomani paita. Olisi pakko aloittaa jotain ihan uutta, vaikka lapasista toinen on vielä tekemättä ja yksi simppeli huivikin tuolta minua katselee.. Miksi käteni eivät suostu toimimaan niin hvyin, että voisin neuloa paljon enemmän? Haluan tuottaa kauniita asusteita, vaatteita, koristeita ym. HaluanHaluanHaluan!

Uutiset –> Aivan totta, niitä tulee aivan liian monta kertaa päivässä ja missä on hyvät uutiset? Eikö joskus voitaisi uutisoida mukavista ja hyvistä asioista? En halua kuunnella juttuja sen enempää euroopan heikosta tilanteesta, kuin presidentin vaaleistakaan. Minä tiedän ketä äänestän ja eurooppa voi huonosti, vaikka minä en kaikkia uutisia kuuntelisikaan.
Sitäpaitsi pääsen vähemmällä kun kysyn puolisoltani onko jotain  sellaisia uutisia mistä minun pitäisi tietää? Pysyn tapahtumista tietoisena hänen ansiostaan. Ja teksti tv näkyy uutisoivan että Sahamiehellä on suuret tulot. Mitä sitten?  Ei hänen rahansa minun elämäääni helpota, eikä edes tuo kateutta esille. Ja kuka muuten Sahamies on? 😉

Simba –> Voi ihanuus!! Kuinka kissa voikaan olla noin ihana! Mutta miksi hän on juuri tällä hetkellä niin huono syömään? Koitetaan nyt lahjoa häntä seillä. Eikös sei ole kaikille kissoille sellainen eväs, jota he eivät voi vastustaa?

Tässä otos siitä mitä mielessä.. Nyt on pakko heittää kone pois sylistä ja tehdä jotain järkevää
…vaikka  neuloa tai ehkä lukea…

Mainokset




9 01 2012

Hyvä keino elämän tympeyttä vastaan on oppia nauramaan itselleen.
-Sylvi Kekkonen- 

Sata vuotta kirjoittamisesta, sata vuotta ajattelemisesta.. Sellainen minä -juuri tällä hetkellä.
Uusi vuosi ja päätös, palaan kirjoittamisen pariin vaikka sitten väkisin. Pikkuisen olen toki aloitellut, salassa harjoitellut. Sana siellä, toinen täällä, muistikirja aina lähellä, jos sattuisi joku sana tulemaan mieleen, joka saisi minut jälleen innostumaan, tärkeintä harjoittamaan.

Kuinka olenkaan sanoja, sanojen tuottamista kaivannut. Lähes järjenvastaiseen stressiin  asti. Kuinka kamala onkaan, kun aivot tietävät niiden olevan täynnä kirjoittamattomia sanoja , mutta kanava niiden tuottamiseen on kadonnut. Monesti olenkin miettinyt, miksi ja minne ne ovat kadonneet. En ole vastausta saanut siihen, mutta pieni aavistuksen omainen tunne minulla asiasta kuitenkin on..

Kuten, joskus ensimmäisen blogin aikaan, joka muuten on tallessa jossain koneeni kätköissä, päätin luopua otsikoista. Olenkin joskus maininnut, että minä en vain toimi otsikoiden kanssa. Otsikot vihaavat minua. Ne tietoisesti karttavat minua ja elleivät karta niin tekevät ilkeyttä.
Jo ajatus siitä, että en käytä niitä sai paineen hartioilta katoamaan. Miksi niitä pitäisi täällä käyttää? Tämähän  on vapaan ilmaisun kanava.

Toivon oman vapaan ilmaisuni, vapaan luovuuteni, vapaan olen oma itseni, olen riittävä itsenäni, voiman ja taidon itsestäni vielä löytyvän.