12 09 2010

Saanko kiukutella?

Kiitos! Hoidan sen sitten näin aluksi heti pois alta.
Mä oon NIIIN väsynyt näihin päänsärkyihin.
Mikään ei tunnu auttavan. Työterveyslääkäri on antanut reseptin vahvempiin särkylääkkeisiin ja niistäkään ei tunnu olevan apua. Kun päätä särkee niin, että jokainen askelkin meinaa viedä tajun on se aika lamaannuttavaa. Mutta elämäähän se vain on.

Elämä on kuitenkin aika mukavaa!
Käyn paljon salilla ja olen ottanut paljon valokuvia. Uusi vanha kamerani on niin ihana! Paras ostokseni ikinä!

Muuta varsin positiivista elämässäni on se että Tia oikeasti pärjää todella hienosti. Hän on paljon, niin todella paljon onnellisempi, kun saa asua yksikseen. tiesin että niin tulee käymään ja siksi en laittannutkaan vastaan kun hän kertoi muuttavansa, päinvastoin.
Hänen Aspergerin syndroomansa sisältää varsin vahvasti tarpeeen saada olla yksin.
Hän on onnellinen=minä olen onnellinen.

Positiivista on myös se, että maanantaina aloitan kolmen viikon päiväkuntoutuksen. Kolme viikkoa, jotka ovat niin mukavia, sen tiedän. Onhan niin lääkärit, kuntohoitajat, sairaanhoitajat kuin fysioterapeutti ja psykiatri minulle tuttuja jo monelta aikaisemmalta kuntoutusjaksolta. Aina sieltä on saanut apua ja neuvoja.

Ja syksy!!!
Syksy on saapunut. Ihana syksy. Syksyn värit, syksyn pimeys.. Ihanaa! Vaikka potan kynttilöitä ympäri vuoden, niin koskaan ne eivät ilahduta niin paljon, kuin syksyllä.
Tänään näyttää satavan hieman. Se tarkoittaa pitkää lenkkiä. Nautin kun saan kävellä tihkusateessa. Tänään menen lenkille eri suuntaan kun yleensä ja otan kameran mukaan. Tiedä vaikka näkisin metsässä peikkoja ja menninkäisiä..

Aleksi, mahtava nuori miehenalkuni. Hän on yllättänyt pitkäjännitteisyydellään. Hän on jaksanyt hioa, paklata ja maalata moponsa katteita tunteja.. Pitäähän mopon näyttää tyylikkäältä ja tuo tuleekin näyttämään. Laitan kuvan esille, kun hän sen tallista tuo esille jälleen.
Hänellä on nykyisin varsin työntäyteiset päivät. Aloitti yhdistelmäkoulun Kokkolan ammattikoulussa ja niin hän joka päivä lähtee kotoa aamu seitsemän bussilla tulee kotiin neljän viiden aikaan, syö ja painuu harjoituksiin.
Kyll hän on hienosti jaksanut ainakin nyt kun ensimmäisellä jaksolla on ammattikoulua.. Kun lukiopuolen jaksot alkavat taitaa lukuaineita kuitenkin olla enemmän.
Toivon hänelle  voimia jaksaa!

Ja sitten se, että pian on jälleen keskiviikko. Juuri nyt keskiviikko on viikon paras päivä. Keskiviikkona saa vetää nyrkkeilyhanskat käteen!!

Nyt painatan termoskannulle ja haen suuren mukillisen teetä, ennenkuin yritän miettiä, jos saisin tätä kännetyksi edes osittain ruotsiksi, ilman että ajatus katkeaa.

Voikaa hyvin lukijani ja käykää tsemppaamassa minua treeniblogissani!

___________

Får jag gnälla?

Tack!
Börjar med det omedelbart nedan så är det över fort.
Jag är SÅÅÅ trött på dessa huvudvärk.
Ingenting verkar hjälpa. En läkarn hat gett starkare mediciner mot smärta, men inte de tycks fungera. När mitt huvud värker så att varje steg tycks gör mig medvetslös blir der en deprimerande tid.
Men det är ju livet bara.

Livet är i alla falla ganska trevligt. Jag går till gymmet en hel del och jag tar massor av bilder. Ny gamla kameran är så underbart! Mitt bästa köp någonsin.

Annat som är rätt så postivt i mitt liv är Tia klarat faktiskt riktig bra. Hon är egentligen mycket lyckligare när det tillåts att leva ensam. Jag visste att det kommer att hända därför hade jag inget emot då on sa att hon vill flytta. Tvärtom. För hennes Aspergers syndroma inkluder en mycket stark behov att vara ensam.
Hon är lycklig=jag är lycklig.

En annan positiv sak är att på måndag börja tre veckor av dagliga rehabilitering. Tre veckor, vilka är sköna,det jag vet. Där finns läkare, konditionsskötare, sjuksköterskor, fysioterapeuten och en psykiater som jag är medveten om redan i många tidigare rehabilitering perioden. Alltid har skett hjälp och råd.

Och höst! Hösten har kommit. En härlig höst. Höstfärger, höstmörkret .. Underbart! Även har massor av ljus året runt, så de är aldrig så bra för så mycket som på hösten. Idag verkardet regna lite. Det innebär en lång promenad. Jag njuter när jag går i duggregn. Idag går jag en joggingrunda i en annan riktning, och oftast när jag tar en kamera med mig. Vet inte om träffar trollar där.. 🙂

Aleksi, min underbar som.  Han har överraskat mig med sitt ståndaktiheten. Han har fulländat orkat, spackla och måla marginaler av mopeden i timmar .. Den ska ju ser snygga ut och den kommer att gör det. . Jag lägger en bild när han tar upp i garaget igen. Han har ju ganska hårda dagar. Igång en kombination av en yrkesskola i Karleby, och så han lämnar hemmet varje dag  morgon klockan sju, kommer hem mellan fyra och fem och nästan direkt till simhallen.
Nu är första perioden i skolan, det innebär yrkesskola saker, men följande period kommer att vara gymnasium. Tror att det kommer att va lite ansträngande.
Önskar att han orkar!

Och det att det är snart onsdag igen! Just ny är onsdag veckans bästa dag. Då får man dra boxingshandskar i händer.

Har börjat en träningsblogg. Tyvärr är den bara på finska. Men kolla in gärna dit också.

Önskar er en riktig bra dag

Mainokset

Toiminnot

Tietoja

2 responses

14 09 2010
Harri

Saa kiukutella, tee se kunnolla. Valita, tiuski, kitise, narise, nurise ja puhise!

15 09 2010
Yvonne

Ibland får man gnälla! Men sen var det roliga saker också. Kul att du trivs med kameran, det är precis så det ska vara med den kamera. Och så bra att Tia trivs och klarar sig. Så hösten, ja, den är bara helt perfekt och äntligen här 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: