Tahtoo kuvan laukun! ”Vill ha” väska!

11 08 2010

Mainitsin tänään Yvonnen blogia kommentoidessani taipumuksestani kirjoittaa listoja.
Listoja voi kirjoittaa lähes vaikka mistä ja jokaiselle listatyypille pitää olla omat vihkonsa. Mitäs se sitten tarkoittaa minunlaisellani ihmisellä?
Sitä, että käsilaukkuni painaa välillä luvattoman paljon. Johtuen juuri näistä kaikista vihkokasoista joita tapaan raahata mukani. Olen toki kokeillut pitää mukanani pelkästään sellaista pientä sievää, juuri käsilaukkuun sopivaa vihkoa, johan kirjoitan yleisiä muistiinpanojani ajatuksena, että voisin siihen päivän mittaan kirjoittaa ylös mieleen tulevia, muka pakollisia asioita, joita minun on aloitettava listaamaan. Se vaan ei niin onnistunut, kuten kuvittellin. En koskaan jaksanut illalla katso, mitä asioita olen sinne kirjoittanut ja siksi siis on varmaan monet niin tärkeät listat jäänyt kirjoittamatta.

Kyllä se siis taitaa tarkoittaa sitä, että on ostettava uusi suurempi käsilaukku.
Minä siivosin kaappeja ja tein listan kaikista laukuistani.. Niitä oli sillä hetkellä 43 kappaletta. Siinä ei ole mukana matkalaukut ym. Päätin, että käyn jokaisen laukun yksityiskohtaisesti läpi ja laitan roskiin ne mitä syystä tai toisesta en enää käytä. Pois heitin paljon… Nyt voin siis alkaa täydentämään varastoja. Kivaa! Siitä minä tykkään. Oikeasti laukkujakaan ei ole koskaan liikaa, eikä lompakoita, eikä elokuvia, eikä kyniä, eikä koruja, eikä….

Tänäään ostin yhden vihkon, 12 kynää ja yhden DVD:n. Kolmea eri laukkua katsoin..

______________

Jag skrev ett komment i Yvonnes blogg idag var jag skrev att jag gillar att skriva listor.
Man kan ju skriva listor nästan om allt och alla listor ska ha just en viss häfte. Och vad betyder det till en människa som är som jag? Det betyder det, att min handväska är tung! På grund av alla de här häften jag måste ha med mig för säkerhets skull. Förståss ha jag försökt ha bara en liten vacker häfte, sån som man helt enkelt måste ha, att man för skriva upp saker man ska komma ihåg, och skriva i den saker jag tror jag blir tvungen att skriva list om. Men det fungerade inte. Aldrig orkade jag titta på häften på kvällen och nu tror jag att många viktiga listor har inte blivit skriven.

Det måste betyda det att jag måste köpa större handväska. Jag städade skåpen och skrev lista om alla väskor min, inte reseväskor men de andra. Dom var 43 stycken. Jag gick genom dom alla riktig noga och kastade bort stora mängder… Nu kan jag börja nya då ;). Vad roligt! Man har aldrigt för många väskor, eller plånboker, eller filmer, eller pennor, eller smycken, eller…

Idag köpte jag ett häfte, 12 pennor, en DVD och tittade på tre olika handväskor..

Mainokset




Lintu lentää pesästään – Fågel flyger ur näste

10 08 2010

Tähän sitä on tultu.

Esikoiseni, elämäni valo, haluaa kokeilla siipiään ja on hommannnut oman asunnon.

Siitä on yli 20-vuotta, kun ensi kerran sain pitää häntä sylissäni ja yhtä pitkä aika on kulunut, että en olisi häntä jatkuvasti ajatellut.

Elämäni vahvin ihminen!
Koulukiusattu, onnettomuuteen joutunut, vammainen, ex-kihlattunsa pahoinpitelemä ja paljon muuta kaikkea ikävää hän on elämässään joutunut kokemaan. Kuitenkaan hän ei pelkää tai ole katkera mistään. Päinvastoin.
Hän on aina hymyilevä, rehellinen ja auttavainen. Toisten ihmisten hyvinvointi on hänelle hyvin tärkää.

Kaikesta huolimatta minun on annettava hänen mennä. Hänhän on alusta alkaen ollut vain lainassa minulla. Ellei hän haluaisi muuttaa omilleen olisin kovinkin huolissani.

Minusta jopa tuntuu mukavalta suunnitella hänen kanssaan yhdessä kaikkea mitä hän pieneen tulevaan kotiinsa tarvitsee ja niitä sitten hänen ilokseen ja yllätyksekseen pikkuhiljaa hankkia.
Huonekaluja ei tarvitse ostaa pienen pientä sohvapöytää lukuunottamatta, eikä kovin paljon muutakaan. Onneksi minussa on pientä hamsterin vikaa 🙂

Kuitenkin luulen, että hänen yöpyessään omassa kotonaan ensimmäisen yön, en minä nuku silmän räpäystäkään minun kotonani.

Voi rakas tyttäreni. Onnea uuden elämäsi alkuun. Olkoon kaikki suojelusenkelit mukanasi ❤

___________

Hit ha vi kommit.

Min första barn, ljuset av mitt liv, vill prova sina egna vingar och har skaffat ett lägenhet åt sig själv.

Det är över 20-år sedan jag fick henne första gång i mitt famn och lika långe att jag har inte varit en enda stund utan att tänka på henne.

Mitt livs starkaste person.
I skolan var hon moppad, varit med i olycka, handikappad, blev svårt misshandlat av ex-pojkvänn och massor med allt otrevligt har hon varit med i sitt liv. Dock allt det här är hon inte rädd eller bitter av nånting. Tvärtom.
Hon ler, är ärlig och hjälpsam. Andra människors välbefinnande är viktigt till henne.

Och jag måste låta henne gå. Jag har ju fått henne bara till lån redan från början. Om hon sku inte vilja flytta skulle jag bli jätte orolig.

Jag tycker att det är jätte kul att planera tillsammans med henne vad allt hon kommer att behöva i sitt lilla hem och sen småningom och som överraskning köpa till henne.
Möbler behöver vi inte skaffa, bara en liten soffabord och int mycket annat heller. Tack vare min liten ”hamsterfel”.

Men jag tror, då hon sover första natt i sin egen hemma kommer jag inte sova en liten stund i min hemma.

Oj kära dotter min. Ha all lycka i ditt nya liv. Alla skyddsänglar med dig ❤